maanantai 15. joulukuuta 2014

Christmas Wishes

Tänä vuonna olen suotta hieman myöhään liikkeellä tämän asian kanssa, sillä aiemminhan kokosin jo muutaman kollaasin verran vinkkejä mitä muille voisikaan ostaa lahjaksi, mutta mitäs sitten itse haluaisin että sieltä kuusen alta löysikään lahjapaperiin käärittynä...  
No melkoisen pehmoiselta tuntuu näyttävän tämä lista!

Christmas Wishes

Viime vuonna sainkin toivomani fleece aamutakin, joten tänä vuonna toivelistalla olisikin sitten uusi kylpytakki. Myös suloinen pyjama, lämpimät tohvelit sekä kunnon vuorelliset hanskat koiran kanssa lenkeille olisivat toivottu lisä huventuneeseen valikoimaani. Tarpeelliseen tulisit myös uudet lakanat sekä peiton voisi myös uusia. Untuvapeitto olisi kyllä unelma sillä sänky on meillä sijoitettuna melko lähelle ikkunaa, joten untsikan alla ei ainakaan kylmä pääsisi yllättämään -päinvastoin.

Tietysti toiveideni joukossa tälläkin kertaa on jotain kultaista ja kimaltelevaa. Sekä näemmä joka vuotiseen tapaani toivon tuota Versacen suosikki tuoksuani. Mitä sitä nyt hyvää toivetta mennä vaihtamaan ;) Kivoja juttuja kotiin on myös erittäin mukava saada joten en panisi pahakseni jos pakettien joukosta löytyisi pari Iittalan valkkari lasia, tuoksukynttilöitä taikka Vitriini rasia nimenomaan puupohjalla.

Näiden lisäksi toivomuslistalla olisi muutamia käytännöllisiä ja erittäinkin tarpeellisia juttuja joita en itse heti ensimmäisenä raaski ostaa kuten sähköhammasharja, kattila ja pari uutta paistinpannua ja se weekenderi veska (joka tosin varmaan jää itseni ostettavaksi, joten siihen niitä roposia säästämään)  

4 kommenttia:

  1. Ihania toiveita sinulla! :) Itse kelpuuttaisin kyllä listaltasi kaiken, etenkin uudet aamutossut olisivat enemmän kuin tervetulleet! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitos, kiva kuulla että on ehkä ihan vähän samanmoisia toiveita sielläkin :) Oon sitä mieltä ettei aamutossuja voi ainakaan liikaa olla (niinkun ei kenkiäkään) joten aina on yhdet aamutossun nimenomaan enemmän kuin tervetulleen tännekin päin! ;) Kovassa käytössä ovat jokaiset tällä hetkellä omistamani

      Poista
  2. Joku tommonen yöasu olis tosi kiva ! :) mä haluaisin nyt kovasti Freddyt ja Korsin laukun, mutta luulen ettei pukki niitä mulle tuo, joten täytyneen ite hommata ne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin olisikin!!! <3 Oooo minkä Korssin?? Mullakin olis yks (tai no parikin) laukkuhaavetta mutta jätin ihan omaksi postauksekseen joka olisi tarkoitus heittää esille huomenna ;) Esitinkin jo erään toiveen näiden lisäksi Stokkan lahjakortista jolla saisi vähäsen alkupääomaa laukkua varten

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdutit päivääni suuresti :)