maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kevään Must have + Lenkkari-ispistä

Kevään ihan ehdoton ykköstrendi on city-lenkkarit! Tämä ei itseäni lainkaan haittaa- päin vastoin, sillä minä jos joku olen aivan innoissani yhdistelemässä juurikin lenkkareita arkiseen pukeutumiseeni! Viime keväänä hankin ensimmäiset nimenomaiseen käyttöön tarkoitetut lenkkarit pinkin värisenä. Kyseiset Reebokin tossut ovatkin olleet ahkerassa käytössä alusta saakka, mutta nyt haluan ehdottomasti niiden rinnalle hankkia myös toiset tossut täksi kevääksi. Ensin ajattelin ihan neutraaleja mustan värisiä, mutta enään en olekkaan asiasta niin vakuuttunut... Voihan tätä valinnan vaikeutta! Kokosin myös muutaman asun tuttuun tapaan ispiraatioksi erilaisten lenkkareiden ympärille. 

Boyfriend-farkut ja lenkkarit on nappivarma valinta silloin kun mielikuvituksen puute iskee kiireaamuina. Tähän asuu jännitystä toisin värillisellä takilla itseltäni kun tuo vaaleansininen takkikaunolainen jo entuudestaan löytyy. Tosin vaaleanpunainen takki olisi myös aivan ihana, niitä kun tuntuu monen ketjun valikoimasta tällä hetkellä löytyvän. Kääk, onkohan sellainen nyt ihan pakko hankkia vai onko tuo liian överi hattarainen? 

Pastil Pink
Kesto suosikkini farkkupaita, polvireikäfarkut ja lenkkarit tulevat varmasti olevaan yhdistelmä mikä ainakin itseni yllä nähdään useaankin otteeseen tulevan kevätkauden aikana!

Denim

Alennusmyynneiltä hankkimani nahkashortisit korkkasin myös vihdosta viimein nyt perjantaina, joten olenkin aivan innoissani niitä yhdistämässä pinkkien lenkkareiden pariksi!


Leather shorts

Vielä en tosin ole aivan täysin näille Air Maxeille syttynyt, mutta parempi olla sanomatta että "ei ole mun juttu" sillä ehkä ihan pientä sydämen tykytystä on aiheuttu ajatus tämän kaltaisesta asusta missä lenkkarit ja aurinkolasit mätsäisivät täydellisesti yhteen!

Something blue

4 kommenttia:

  1. Mun kaverilla on juurikin tuollaiset söpöt pinkit lenkkarit ja ihastelin niitä viikonloppuna kun näyttivät niin hyviltä kevät trenssin kanssa. Jos pitäisi valita tän kevään trendeistä pirtsakka takki tai kengät, olis se ehdottomasti lenkkarit. Kirkkaatkin värit toimii asusteissa ja niihin saa matsailtua arskoja/laukun tai vaikka huivin :) Kiva inspis kollaasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trenssin kanssa olen itsekin kovasti noita pinkkejä tossuja pitänyt ja on ne niin vaan pirtsakat että ihan väkisinkin hymyilyttää kun varpaisiinsa katsoo ;) Kirkkaat värit toimii mielestäni juurikin parhaiten asusteissa mutta joskus sitä tulee heittäydyttyä villinpuolelle ja hankittua jotain vähän suurempaa väripintaa :P

      Kiva kuulla taasen että näistä on ollut ispiraatioksi muillekin kuin itselleni vaan, pus<3

      Poista
  2. Ensimmäinen asu kolahti ja kovaa! Todella inspiroiva värimaailma... :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä eka on kyllä myös oma ehdoton lempparini!! Niinniin nyt himottaisi (monen muun jutun lisäksi, heh) tuommoinen vaaleanpunainen takki :P

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdutit päivääni suuresti :)