sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Weekend Home

Ihanaa sunnuntaiaamua! Keitin tässä juuri todella hyvät kahvit tai sitten ikkunasta paistavasta auringosta johtuen maistuivat nämä muuten vaan tavallista paremmalle! Taitaa olla muutaman muunkin suosikki viikonpäivä tämä sunnuntai! Tuntuu että viikot menevät tällä hetkellä aivan super nopeaa vauhtia ja päivä päivältä on vaan niin paljon valoisampaa! Tästä valoisuudesta johtuen innostuinkin nappaamaan muutamat kuvat täältä kodistani vielä eilen töiden jälkeen jolloin aurinko edelleen paistoi- ihan huippua! 

Myös naistenpäivä tulppaanit ovat edelleen täydessä loistossaan! Ennen olin ehdottomasti niiden täysin valkoisten tulppaanien kannalla, mutta saatuani nämä hennon vaaleanpunaiset kukat tuli näistä kertaheitolla suosikkini! Olen myös nähnyt vastaavanlaisia vaaleankeltaisia ja sellaiset meinaan sitten ensi viikonlopulle hankkia käsiini ja keittiötäni koristamaan.





Täytyy kyllä nyt vielä hieman kehaista itseään tässä, sillä kuten olen usempaan otteeseen maininnut olen aina väärässä paikassa väärään aikaan mitä vaatteisiin ja alennusmyynteihin tulee, mutta nyt olen tehnyt parikin täsmäiskua tuolla sisustuspuolella ja saanut juuri ne haluamani jutut super hyvien alennusten kera itselleni napattua! Mm. sen edellisessä haaveilemani rahin ;)
  
Aurinkoista sunnuntainjatkoa! <3

2 kommenttia:

  1. Voi vitsi noita tulppaaneita, niin kauniit! :) Ja noi H&M:n tyynyt on niin raikkaita. Itse olen kuolaillut kaikenlaisia harmaa/beige raidallisia päällisiä, vielä kun saisi tuon toisen osapuolen vakuuttuneeksi niin pistäisin ehdottomasti tilaukseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä aivan ihanat<3 ja ihan super nättinä pysyneet tosi pitkään!

      Nyt pistät miehen vakuuttuneeksi siitä että tyynynpäällisiä ei koskaan voi olla liikaa etenkin kun ainakaan nämä Hennesin tyynynpäälliset ei lompakkoa paljoa rokota kun lähtöhinnaltaan ovat nuo sen noin 5e! Että jos alkaa kyllästyttämään nopeasti niin ei edes harmita ;) Että sieltä ostoskoriin muutama raidallinen päällinen pikapikaa :P

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdutit päivääni suuresti :)