keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Terkkuja sohvannurkasta

Voi kurjuus! Ihan hävettää jo kun näin monta päivää on ollut aivan hiljaista täällä. Olin aivan asennoitunut että sunnuntai iltana täällä jo naputellaan juttuja näppis sauhuten mutta eipä mitään. Tauti vei kuitenkin aivan voimattomaksi sängyn pohjalle. Luulin selviäväni pelkällä käheällä äänellä ja kurkkukivulla, jotka ovat olleet vaivanani tässä kevään mittaan mutta niin vaan kuumetta pukkasi ja sainpahan vielä kunnon flunssan sekä järkyttävän yskän kaupanpäällisiksi. Ruudun tuijottelusta johtava päänsärky olisikin tästä vielä puuttunut! Tietenkään en voi syyttää kuin vain itseäni, sillä liian vähissä vaatteissa hilluminen yöllä ei koskaan ole kannattavaa. Oli kesä taikka ei. Loppuviikosta olis vaikka mitä kivaa ohjelmaa tiedossa enkä mitään haluaisi välistä jättää, joten mun olis aivan pakko nyt parantua!

Siispä tämä päivä kuluu vielä aivan kokonaan lepäillessä kuumavesipullo kaverina sohvannurkassa aamutakkiin ja vilttiin kääriytyneenä lämmintä juoden sekä leffoja katsellessa. Tällä hetkellä tosin vielä taustalla pyörii Sinkkuelämää vitos tuotantokausi. Jos ei näillä eväillä parane niin ei sitten millään! ;)




Mukavaa keskiviikkoa kaikille ja huomenissa palaillaan sitten varmasti mukavammissa merkeissä! :)

2 kommenttia:

  1. Voi kurjuus! Pikaista paranemista sinne!:) Ps. Tuo kynsilakka näyttää tosi kivalta. Muistatko mitä väriä se on?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana!!! Kyllä nyt alkaa jo elämä voittaa! Yskä on tosin vielä aika kova muttei se menoa haittaa ;) Tota noin tää on sellanen aika perus vaalean oranssi Kiko-merkkinen lakka joita haalin viime kesänä pariinkin otteeseen ulkomailta. Ainakin tuossa postauksessa vilahtaa minkä näköistä purkkia. http://taydellista-paria-etsimassa.blogspot.fi/2014/03/kevat-tuli-kynsiin.html Mun tietääkseni näitä ei saa Suomesta mistään paitsi netistä. Nää on kyllä aivan parhaita lakkoja ja maksavat tosiaan sen noin 2e :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdutit päivääni suuresti :)