lauantai 28. helmikuuta 2015

"Pikkujoulu"asuni

Niin hassulta kun tämä kuullostaakin on tänään luvassa työpaikkani ""pikkujoulut" Joko sitä ollaan ajoissa liikkeellä tai auttamatta myöhässä edellisvuoden osalta. (veikkaan tätä jälkimmäistä) Työkaverini tosin tässä juurikin muutama päivä sitten totesi että hei enää kymmenen kuukautta jouluaattoon :'D Päälle olisikin tarkoitus pukea kollaasia vastaava asu! Eli mekkovallankumous senkun jatkuu! 

Ensin olin ajatellut laittavani alesta löytämäni heiman rennomman mallisen palettihameen kera silkkipuseron mutta teeman kuultuani mieli muuttui oitis! Teemana meillä on "I like to move it!" aka Madagascar movie, joten mikäs sen parempi asuvalinta illaksi olisikaan kuin hillitty kukkamekko! Kyseisen Mangon mekon bongasinkin alkujaan ihastuttavan Annen yllä! Kertakaikkisen ispiroiva nainen.

Evening outfit

  Edellis viikonloppuna Stand upp Klubille paritin hameen rennosti hatun ja huivin kera, mutta nyt ajattelin pysyä astetta simppelimmällä linjalla! Mustat matalat nilkkurit, hieman pitsiä mekon alle, nudekynnet ja vaaleanpunaista kiiltopunaa huuliin. Edelleen tosin hieman pähkäilen Lilyn ja mustan Calvin Kleinin cluthin välillä. Toisaalta Lily kulkisi näppärästi mukana mutten tiedä raaskinko sitä  tämmöisiin kemuihin ottaa mukaan. No sen näkee sitten hetken päästä kumpaan lopulta päädyn :) 
                                    
                                     Nyt ei muuta kuin oikein rentouttavaa lauantaita kaikille! 

6 kommenttia:

  1. Inspiroivia kollaaseja, joista saa poimittua yhtä sun toista yhdisteltäväksi asuihin :) Rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että näistä on ispiraatioksi :)) Samoin sinne!! <3

      Poista
  2. Tuo kukkakuosinen mekko on kyllä niin ihastuttava! <3 Itse olen sen perään huokaillut myös Annen blogissa ja nyt tämä houkutus tupsahti tännekin ;) Kääk, pyrin pitämään pääni kylmänä ja perustella itselleni että tarpeeksi monta vastaavaa löytyy jo omasta kaapista ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä on!!! <3 Tosi hyvä vielä päälläkin, Ihan kyllä tämän hetken lempparini! Äläpäs vielä kuule sano ;) Ehkä jos sitä yhdestä vastaavasta luopuisi voisi tilalle hankkia tämmöisen ;P

      Poista
  3. Voi että, mahtia jos sait inspiraatiota minulta, kaunis kiitos! <3 Tosinaan kun tekee mieli unohtaa koko blogi saa ihan uutta virtaa kirjoitteluun tällaisista kohteliaisuuksista! Kiva nähdä mekkoa sinulla käytössä miten sitä yhdistelet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vaan kiitos itsellesi<3 Kyllä tulisi kova surku jos päättäisitkin lopettaa kirjoittelun, joten samaan malliin jatkat vaan, go girl!! ;)

      Tällä hetkellä lemppari kyllä kyseisen mekon kanssa taitaa olla musta hattu! Saattaa tämä toki johtua myös näistä sateisista keleistäkin mutta kyllä ne aikas passelisti pariksikin sopii ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdutit päivääni suuresti :)