lauantai 11. huhtikuuta 2015

Ruokakokeiluna #sitruunapasta



Itsekkin tässä joku aika sitten kummastin että millanen "Masterchef" meikäläisestä on oikein kuoriutunut tässä viime aikoina! Asiaa on tietysti osaltaan edesauttanut uusi keittiö, jossa on viimeisen päälle kiiltävä hella sekä muut kodinkoneet sekä se että lähes kaikki ystäväni olen halunnut vuoron perään kestittää uudessa kodissani. Eilen olikin ulkomailla asuvan sisareni vuoro joka nyt pidennetyn viikonlopun luonani vierailee. Lautaselle taikoituikin useaan otteeseen kehuttu Sirtuunapasta, jota kokeilin itse ihan ensi kertaa nyt tehdä. Tein pastan Hannan ohjeella sitä sen enempää varioimatta, ainoastaa tuorepastan korvasin normaalilla sillä sellastahan en tajunnut etukäteen hankkia. Ohje löytyy täältä 

Sain aikoinaa juurikin sisareltani Safkaa- kirjan syntymäpäivä lahjaksi ja sieltä löytyvä Avocadopasta on todettu jo moneen otteeseen erittäin toimivaksi, joten tästäkin syystä pasta-aiheinen dinneri sopi hyvin näiden siskosten illanvieton pääruuaksi ;) Ja kyllä se maistuikin. Nyt jatketaan viikonloppunviettoa tuulettumisen merkeissä ja alankin tuotapikaa kihartamaan hiuspehkoani, joten toivotan teille oikein ihanaa lauantai-illanjatkoa!<3


4 kommenttia:

  1. Sitruunapasta kuulostaa hyvältä, olisi varmasti omaankin makuun:) Sitruunasta on tullut nykyään ihan yksi lemppari aineksista ja sitä olen kokeillutkin jo melkein kaiken kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirtuuna on kyllä myös munkin tän hetken lempparareita ja se on kyl kiva ihan siksikin kun siitä voi käyttää vähän kuin kaikki osa erinäisiin tarkoituksiin. Kokeileppas ihmeessä tätä pastaakin ;) Tästä saa kyllä varioitua vaikka minkälaisia ihania herkkuaterioita! Ajattelin seuraavaksi kokeilla tästä pekoni version ja tarjota tuolle puoliskolleni, uppoaakohan :P

      Poista
  2. Ah, sitruunapasta on niin hyvää, mun uusi lemppari! :P Hyvältä näyttää toi sun tekemä ja valkoviini sopii sen kanssa kyllä niin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, huomasinkin kun olit myös muutama viikko sitten tätä tehnyt ;) Tuskin jää täälläkään ihan unholaan tämä resepti, oli meinaan sen verran kuitenkin hyvää :P Vähän tosin harmittaa tuo tuorepasta juttu olisihan se ollut nätimmän näköistä, miten voi unohtaa ostaa pastan... :D Ja kyllä Valkoviini oli loistovalinta pastan kanssa! En ole mikään kuivien ystävä mutta siis hyvin kyllä sopi ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdutit päivääni suuresti :)