torstai 7. toukokuuta 2015

At the moment

Heippa hei! Ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella vähän ihan vaan kuulumisia. Tänne nimittäin kuuluu oikeastikkin aikas hyvää. Olen koko kevään elänyt niin sanotusti jänniä aikoja. Päällimmäisenä on kuitenkin mielessäni se että olen vihdoin keksinyt mikä minusta tulee isona. Tämä tarkoittaakin että sen saavuttamiseksi pitää tehdä tuplamäärä töitä, kirjaimellisesti. Käytännössä olen siis käynyt sekä töissä että kaiken mahdollisen vapaan lukenut pääsykokeisiin. Olen nyt urakan loppuakohden vähentänyt töitä niin että työpäiviä on viikossa kolme ja lukupäiviä viisi. Pienen laskutoimituksen jälkeen huomion varmaan kiinnittääkin se etteihän viikossa ole edes noin montaa päivää, joten oikea vapaa-aikani on ollut todella kortilla. Siitäkin huolimatta en ole halunnut tinkiä kaikesta vaan ehdottomasti nähdä ystäviäni, urheilla ja bloggailla. Kaiken oikein aikatauluttaminenhan on se juttu tässä. 

Tällähetkellä olen edelleen intoa täynnä yli kahden kuukauden intensiivisen lukemisenkin jälkeen, joten todella toivon että koulupaikka minulle syksyllä haluamaltani alata aukeasi. Ja tärkein että vielä uskon omiin mahdollisuuksini sillonkin kun muut niitä epäilevät :) 



4 kommenttia:

  1. Oooi, kuullostaa todelta hyvältä tuo suunnitelmasi. Minä uskon sinuun, ja kovaan ahertamiseen. Lopulta se aina palkitaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti mieltäni lämmittävästä kommentista ja tsempistä<3 Merkitsee todella kovasti kyllä tämä :') Minäkin uskon kyllä että lopulta se on kaiken tämän vaivan arvoinen!

      Poista
  2. Sinnikkyydestä seuraa aina jotain hyvää, tsemppiä luku-urakkaan! :) Usko itseesi ja onnistumiseen niin se toteutuu kyllä! Ihana koiruli siellä kurkistelee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja lämmin halaus<3 Aivan ihanaa että jaksat aina kommentoida ja tsempata! Ja kyllä näin minä teen :) Kerrankin malttoi Luca olla hetkisen paikallaa niin saatiin nätti kuva tännekin tästäkin hurmurista ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdutit päivääni suuresti :)