lauantai 2. toukokuuta 2015

Kenkäpohdintaa

Nyt kun on balleriinakausi korkattu ihan kunnolla käyntiin on pikkuhiljaa aika siirtyä vallan kesäkenkiin ja laittaa nilkkurit odottelemaan taas syksyä vaatehuoneen perukoille. Vappu on aina ollut minulle sellainen rajapylväs kevään ja jo melkein kesän välillä.Vapusta alkaen balleriinat pysyvät tiiviisti jalassa syyskuun loppuun saakka oli keli mikä tahansa. Tämä periaatteeni koituu usein kyllä kohtalokseni, mutta se on sitten taas sen ajan murhe kun onnistun vesisateessa jalkani kastelemaan ;)

Kenkäpohdintaa


 Mulla onkin ollut jo usein vuoden ajan tapana ostaa ns. yhden kesän kengät. Nyt pohdinkin tässä että millaiset kengät itselleni hankkisin...Mielessäni on kaksi hieman eri tyylistä vaihtoehtoa, joten välitä nyt en osaakkaan enää päättää. Espadrillot sopisivat ihanasti hieman sellaiseen boheeminpaan kesätyyliin nätisti; pitsiä, kuoseja, kukkapantoja, hapsuja tai vaikka panamahatun pariksi. Kun taas enemmän ballerinamaisuutta henkivät loaferit istusivat paremmin boyfriend-farkkutyyliini.

Myös Slip-on "tossuja" olen ihaillut monien jaloissa ja ne voisivatkin olla yksi kelpo vaihtoehdoista. Mietin vaan että miten saisin ujutettua hieman sitä siroa naisellisuutta näiden kenkien ympärille, sillä malli on mielestäni hieman turhan äijämäinen. Katsotaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdutit päivääni suuresti :)