maanantai 20. heinäkuuta 2015

Leather jacket with Blue Maxidress

Terkkuja lomalta! Ja kivastihan tämä on alkanut! Ystäviä, musiikkia ja hyvää ruokaa! Niistä on tämä loma tehty! Näin maanantain kunniaksi ajattelen pitkästä aikaa heitellä ilmoille yhdet asukuvat viime viikolta. Nämähän ovat otettu siis puoli tuntia ennen kun koko Tampereen keskusta tulvi :D


Lomalla olisi myös tarkoitus kuvailla näitä asujakin ihan urakalla kamera parka kun muuten pölyttyy ihan turhaan. Pistän kaikki kynnelle kykenevät toverini hommiin tämän asian suhteen ;) Saadaan tännekin taas eloa tämän asian suhteen ja muutenkin, heh 


Maksimekkojen suurena rakastajana päälläni on kyseinen vaatekappale hyvinkin useasti. Näitä löytyy kaapistani jo melko monta muttei niitä ikinä voi olla liikaa! En ainakaan usko! Tämän halviolla varustetun mekon kaveriksi yhdistin nahkatakin siniset pilottilasit ja Lilyn sekä alkukesästä ostamani leobaltsut.

Leobaltsuista kuulin jo etukäteen varoituksen sanaset niin koon kuin istuvuudenkin puolesta. Tossuthan olivat jäykät kun mitkä. Nyt kuitenkin näitä koko kesän käyttäneenä voin todeta, on ne vaan niin ihanat! En ole rakon rakkoa näistä saanut ja näin ollen kärsivällisyys (jote harvemmin löytyy) venytysprosessissa palkittiin! Onhan meille tulossa monta yhteistä kesää vielä ;)



sininen mekko/Gina Trikot
nahkatakki/Veromoda
leo ballerinat/ Pretty Ballerinas
laukku/Mulberry
aurinkolasit/Ray Ban

2 kommenttia:

  1. Ooooi, mikä tyylilyyli<3 Sininen väri sopii sinulle kuin nenä päähän. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siellä toinen<3 Voi kiitoksia, itekkin koen sen kyllä sopivan kivasti varsinkin vaalean tukan pariksi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdutit päivääni suuresti :)