sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Hello 2016

Vuosi on vierähtänyt melkoisella vauhdilla  käyntiin! Täytyy rehellisesti myöntää etten ole konetta näiltä osin avannut yli kuukauden päiviin, mutta tänään nappasin kamerankin kouraani ja ajattelin tulla kertomaan etten ole mihinkään oikeasti hävinnyt :)


Ollaan viimeaikoina nautittu kunnon talvesta. Siitä että läheisen järven jäälle on aurattu yli kahden kilometrin mittainen luistelurata.

Samalla kuitenkin kaivattu jo lämpöä ja alettu laskea päiviä lomaan! Suuntaan talvilomallani siis oikeasti etelään, jihuu! Syntymäpäivinä niin kaukaiselta tuntunut lomamatka alkaa pikkuhiljaa tuntua yhä todemmalta ja olenkin jo alkanut hieman varovasti suunnittelemaan mitä kyseiselle reissulle tarvitsen mukaan, mutta yksi on varma nimittäin bikinit



Vaikka muuten pukeutumisinspiraatio on ollut täysin hukassa olen kuitenkin ihan tyytyväinen siihen mitä kaapistani on entuudestaan löytynyt. Alennusmyynneiltä en ostanut mitään ja ennen joulua ainoastaan tämän mustan muhkean neuleen Benettonilta. Tämä on aivan lempparini!


Perjantaina nappasin kaupasta mukaani myös kevään esimmäiset tulppaanit ja taas totean jälleen näiden olevan ehdottomasti suosikki kukkani.

Muutenkin ollaan nyt mietitty paljon tulevaa kevättä ja mitä jopa niin kaukaiselta tuntuva syksy toisi tullessaan! Olen todella huono elämään hetkessä, joten nyt pitäisi taas keskittyä siihen että antaisi asioiden mennä omalla painollaan eikä miettiä asioita joille ei juuri nyt tällähetkellä voi yhtään mitään tehdä. Varsinaisia uuden vuoden lupauksia ei tänä(kään) vuonna tullut tehtyä mutta ehkä voisin pienen semmoisen nyt tähän tehdä :) "Smile more worry less"

Ja tänä vuonna aion toteuttaa ainakin yhden pitkäaikaisen haaveeni! Kirjoittelen aiheesta paremmalla ajalla varmasti lisää.   


Mukavaa sunnuntaita ja vuoden alkua täältäkin suunnalta! :)<3

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla susta pitkästä aikaa! Vietä ihana alkuvuosi ja nauti täysillä lomasta ja auringosta sitten kun sen aika koittaa! Odotus ja suunnittelu sekä lumessa tarpominenkin on kivaa kun tietää mitä tiedossa :) Fanitan tota neuletta ja kenkuleita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, aivan ihana kuulla tämä :) Näin aion tehdä! Kyllähän tätä onkin jo odotettu aikatavalla :P
      Hihi kiitti! Vähän jo harmittaa etten neuletta ostanut toista samanlaista toisessa värissä sillä täällä ei enää Benettonin liikettä taida olla laisinkaan :/ Tässä tosi hyvät matskut ja hinta oli kohdillaan! Mutta jotain hyvää on tääläkin edelleen nimittäin tarkoitus olisi erään kenkäparin toivossa tehdä täsmäisku loppuviikosta kyseiseen puotiin mistä nuokin kengät ostettu ;) Toivaan että tärppää ja pääsen uusia kengiä tännekin esittelemään teille :)
      Kivaa viikkoa sinne!<3

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdutit päivääni suuresti :)