maanantai 28. huhtikuuta 2014

Vapputukka hiusliidulla

Muutamia viikkoja takaperin pyörähdin Glitterissä. Silmiini osui heti eräskin hylly, joka oli pullollaan mitä eriskummalisemman näköisiä ja värisiä purkkeja. Siihen päästyäni myyjä tuli paikalle ja kysyi ootko koskaan kokeillut näitä. Totesin siihen etten ollut mutta olin kyllä jo aiemmin useaan otteeseen ihastellut kuvia kampauksista joissa oli käytetty tällaisia pois pestäviä hiusliituja tehosteenaTosiaankin kuvittelin tätä ennen että näitä tällaisia myisi vain  kampaamomerkit kuten esim. Kevin Murphy, jonka vastaavista saakin sitten pulittaa sen lähemmäs 25 euroo. Ja niinkun siinä yleensä käy sitä poistuu kaupasta, ei sen kanssa mitä on lähtenyt hakemaan vaan jonkun aivan muun kanssa. Tällä kertaa mukaan lähti kaikkien joukosta parikin pinkkiä liitua. Kerta kun edullisesti sai ;)


Nytpä sitten tosiaan vapun koittaessa päätin kokeilla, että mitenkäs tämmöinen sitten käytännössä toimiikaan. Josko tätä voisi laittaa ihan vappuaattona hiuksiinsa hieman lisätwistiä tuomaan. Ja kyllä tästä munkin pehkosta aikamoinen hattara saatiin melko vähällä vaivalla taiottua! Kokeilin väriä eilen perjantaina tehtyihin kiharoihin en siis mihinkään ihan puhtaaseen tukkaan, sillä halusin ehdottomasti tietää ensin lähteekö tämä pesussa niin hyvin mitä kehutaan ja kyllähän se tästä vaaleasta väristäkin lähti ihan ongelmitta normaali pesulla. 

Tämä värin laitto olikin aivan hirmu yksinkertainen toimenpide jossa oli tasan kolme vaihetta! Ensimmäiseksi suhkuteltiin lakkaa sille alueelle johon väriä haluttiin. Itse tykkäsin tehdä tällaiset dipatut latvat. Tämän jälkeen liitua hangattiin hiuksiin niin kauan kunnes väriä oli omasta mielestä tarpeeksi. Sitten vaan suihkuttettiin runsaasti lakkaa päälle ja Tadaa valmista tuli! Itse harjasin vielä kevyesti hiusosiot läpi ja laitoin toisen kerroksen lakkaa ihan vain siitä syystä niinkun tuossa näkyykin että vähän jäivät hiukset pörrölle. Itselläni ei ainakaan väriä juuri varissut muuta kuin laittamis vaiheessa, ja olkapäät olinkin suojannut valmiiksi pyyhkeellä. 

Jotenkin nyt oon ihan pähkinöissäni tästä ja toivon että tulis enemmänkin tilanteita mihin tätä sopisi laittaa. Ehkäpä juhannuksena kukkapannan kanssa...<3 Toivottavasti joku muukin tästä innostui nyt kokeilemaan ja keskiviikkona näkyisi muitakin meitä pinkki latvaisia liikenteessä! ;)

2 kommenttia:

  1. Hei! Tosi kiva vinkki! Ei tartte vappuväreillä leikkiä, kun ne tunnetusti eivät ole ihan parasta hiuksille. T. ystäväsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Todellakin on hiusystävällisempi kun mitkään vappuvärit! Viime vuonna oli meinaan pelkoisen huonossa kunnossa sen jäljiltä, joten ei enää ikinä!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdutit päivääni suuresti :)