perjantai 4. huhtikuuta 2014

With Demin Shirt

Ystäväni kanssa oltiin kaupoilla tossa jonkin aikaa sitten. Hän tuijotteli pitkään yhtä paitaa ja sanoi "tää on ihan sun näköinen, osta tää!" Totesin tähän että mullahan on jo tuo kyseinen paita. Sitä vaan on tullut aivan liian vähän käytettyä, vaikka onkin todella mieleinen. Laiskuuttani kuitenkin valitsen yleensä aina jonkun muka  helpomman vaihtoehdon.



Eilen asioiden hoidon lomassa kerkesin poiketa muutamassa vaatekaupassakin. Ja vihdosta viimein sain kulutettua lompakossa joulusta asti kummitelleesta lahjakortista loputkin. Uusista ostoksista innostuneena kaivoin tämän kyseisen farkkupaidan esiin ja mietin muutaman helpon yhdistelmän tämän varalle, jotta tulisi käyttettyä nyt useammin!


Tässä perjantai moikkien yhteydessä siis yksi ajatuksistani nimittäin aivan tavallinen perus harmaa teeppari ja kyseinen farkkupaita Toimii! Tän asun kaveriksi kun vielä balleriinat jalkaan pistäis olisin ihan valmis kaupunkiin lähtemään!! Toinen jota en nyt tällä kertaa päälle asti kuviin saanut on eilen ostamani raidallinen perus pitkähiainen, jossa farkkupaikat kyynerpäissä. Nää paikkajutut on kyllä mun mieleeni niinkun täältä joku saattaa ehkä muistaakkin ;) raita+farkku= <3 


Nyt jatkan itseni laittamista, sillä tunnin päästä pitäisi olla jo kaupungissa viettämässä iltaa! Oikein ihanaa viikonloppua kaikille, nauttikaahan!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdutit päivääni suuresti :)