maanantai 5. toukokuuta 2014

Tallinna kuvina

Vihdosta viimein sain tän Tallinna postauksen kasaan. Tai oikeastaan vähän käytyä lävitse millaista kuvamateriaalia sieltä on sitten tullutkaan otettua. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä ;) Elikkä tässä siis tunnelmia ja muutama kuva pääsiäiseltä Tallinnan minilomalta.



Tallink Superstar starttasi aamusella Helsingin satamasta. Keli oli aamulla jo mitä mahtavin, joten aloitettiin matka kannelta. Aamupala oli itseltäni ainakin jäänyt hyvin onnetomaksi ja nälkä kurni koko laivamatkan. Joten heti satamaan päästyä suunnattiin matkatavaroiden kanssa Vapianoon syömään. On muuten ehkä ihan yksi lemppari paikoista niin Helsingissä kuin Tallinnassakin. Visiitti on pakollinen kyllä aina kun vain mahdollisuuden saan. Lautasella komeileen suosikki annokseni Rucola Ravioli. 

Sitä päivää odotellessa kun Vapianon sais tänne Tampereellekin!
Maha täynnä ja hiestä märkänä päästiin kuin päästiinkin hotellille, joka ei ollutkaan ihan niin lähellä mitä kuvittelin. Pienen lepotauon jälkeen vähennettiin vaatetta ja lähdettiin herkuttelemaan juustokakkua ja keskustaan kiertelemään kauppoja. 




Kauppojen alkaessa sulkemaan oviaan lähdettiin kävelemään kohti hotellia läpi vanhan kaupungin. Miehet ne harvoin myöntävät olevansa väärässä ja tällä kertaa ei tainnut pojilla olla minkään moista hajua missä sitä oltiin, joten tulipahan kierrettyä vähän pidempi lenkki. Ei siinä mitään maisemat oli upeita ja keli vielä lämmin. Ja löytyihän se hotellikin sitten loppujen lopuksi. En vaan ollut kauhean innoissani tollaisia jyrkkiä mäkiä alas juoksemaan, mutta niistäkin selvisin naarmuitta! Mitä nyt kengät olivat ihan täynnä kiviä tuon jäljiltä...


Vietiin kassit hotellille ja suunnattiin takaisin vanhaan kaupunkiin syömään. Olen tässä huomannut sellaisen että oon hurjan huono valkkaamaan hyviä ruoka-annoksia. Aina se kaveri valkkaa jonkun paremman tai luen listalta ooo tässä on tätä ja tätä kuullostaa niin hyvältä, mutta annoksen saatua petyn pahemman kerran. Tällä kertaa valitsin meistä ehdottomasti parhaan annoksen ja oli kyllä paras pitkään aikaan syömäni pihvi!! Kuvia tästä herkku ateriasta ei tosin ole, koska päätimme syödä ulkona lämpölampun alla taljoihin kääriytyneintä. Kuvistahan tuli tietysti ihan punaisia, joten eihän niistä mitään selvää ota.

Aamulla syötiin buffet aamiainen hotellilla, jonka jälkeen alettiin jo suunnata kohti satamaa. Muutamassa kaupassa siinä matkalla vielä pyörähdettin. Pian olikin jo aika lähteä kohti Helsinkiä ja kotikotia, jossa odotteli vielä pääsiäisillallinen. 

Sellainen vähän erilainen pääsiäinen oli täällä :) Maanantai on kyllä hyvä päivä aina muistella kaikkia tällaisia!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdutit päivääni suuresti :)