keskiviikko 17. syyskuuta 2014

First Fall Outfit

Nyt kun näin jo syyskuun yli puoliväliä mennään onkin hyvä aika ensimmäiselle vähän syksyisemmälle asulle. Suurena jakkujen ja bleiserien ystävänä olenkin suosinut näinä upeina alkusyksyn päivinä niitä takkien sijaan niin paljon kuin vaan mahdollista, koska niitä takkeja saakin sitten taas koko pitkän talven pitää ihan kyllästymiseen asti. Mutta eilen tiesin kotiin tulevani vasta pimeän tullen, joten varauduin hyytävään kylmyyteen takkilla varustettuna. 

Ruskeanpuhuva tiistai asuni koostuikin keväällä ostetusta pitkästä trenssistä ja revityistä farkuista. Pienenä katseenvangitsijana asussa toimivat mustat ballerinat sekä saman väriset pokat. Kaivoin myös pitkästä aikaa Mulberryn Tamara-huivini "kesäsäilöstä" käyttöön ja ai että se on kyllä juuri kuin näitä aurinkoisia syyspäivä varten tarkoitettu.

Asussa olikin paljon tämänhetken(ja pidemmän ajan) lempijuttujani. Myös muutama muu juttu on tällähetkellä erittäin kovasti mieleeni niin asustepuolella kuin vaatteissakin, kenkiä tietystikkään unohtamatta, mutta palaillaan niihin paremmin huomenissa! :) 

Details: Bag&Watch/Michael Kors
Wristlet/Snö of Sweden
Sunglasses/Ray-Ban

Trench Coat/H&M
Blouse/Vero Moda
Scarf/Mulberry
Jeans/Primark
Ballerinas/H&M


4 kommenttia:

  1. kaunis asu!:) Täydellisen pituinen tuo trenssi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!!! Oli kyllä melkoinen löytö keväällä tuo takki vaikka hieman kesti lämmitellä ajatusta pitkästä trenssistä! Se on justiinsa passelin mittainen kyllä mulle kun olen hieman pidempi tapaus :)

      Poista
  2. On kylllä aivan näköisesi asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle!! Kuvat onnistuivat musta aikas hyvin joten asukin pääsee ihan oikeuksiinsa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdutit päivääni suuresti :)