keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Sky Blue Maxidress

Sisareni valmistujaiset olivat aivan ovallinen (teko)syy kasvattaa maksimekko kokoelmaani yhdellä hamosella lisää. Koska vaaleansininen on eräs suosikki väreistäni, montaakaan hetkeä miettimättä nappasin itselleni hyvissä ajoin kyseisen värisen mekon Lindexiltä tulevia juhlia varten.



Vaikka maksimekot kuuluvatkin paljolti myös kesäiseen arkipukeutumiseeni oli mielestäni tämä kyseinen mekko kauniiden laskostensa ansiosta myös erinomaisesti juhlallisuuksiin sopiva. Hieman normaalia juhlavammin asustamalla mekko sai heti aivan toisenlaisen ilmeen. Kukkapantaa kun tulee harvemmin käytettyä :)



Myös täydellisten nude korkojen metsästys on nyt päättynyt! En kiireiltäni ollut kerennyt käydä katsastamassa tovin jo odottamaani Mark&Spencer-osastoa Sokoksella laisinkaan, joten ohikulku matkalla pyörähdin siellä viikko takaperin. Tiesin että parhaat palat oli jo viety päältä, mutta niin vaan sieltä löytyi vielä yhdet minunkin jalkaani sopivat kengät! Ja on meinaan ihan älyttömän mukavat jalassa!


Myönnän tämän taustan olevan ihan järkyttävä, mutta jos unohdetaan se mitäs pidätte itse kesän lemppari mekosta ja kukkapanta-asusta ylipäätään? Minusta ainakin oli ihan kiva välillä kuvailla myös tämmöisiä juhla-asujakin! :) Ne kun tuppaavat aina juhlahumussa unohtuvan. Perus pönöttäminen sijaan innostuin myös vähän enemmän liikkumaan. 

4 kommenttia:

  1. Tuo mekko on niiin ihana! <3 Sovitin sitä itsekin aikanaan, mutta se oli aivan liian iso, Lindexin koot kun ovat melko suuria minusta :/ Tosi kauniisti olet mekon asustanut, täydellinen juhla-asu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne!!<3 Juu olen kanssa kyllä huomannut tuon että tosi on väljän kokoisia osa Lindexin vaatteista että niitä ei paljon sovittamatta osteta ja tämäkin tosiaan S kokoa. On tuo yläosa hivenen iso muuten kyllä ihan nappi :)

      Poista
  2. Todella kaunis ja hyvin laskeutuva maksimekko! Kukkaseppele kruunaa kokonaisuuden.Kannattaakin kuvata juhla-asut etukäteen kun näyttää vielä freesimmältä kun juhlahumussa alkaa monesti kasvot kiiltää ja sukkikset yleensä myös repee :D Ja nudet korkkarit toimii tässä myös täydellisesti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! <3 Mekko on kyllä omasta mielestänikin tavattoman nätti :) Voi kun vaan aina muistaisikin :) Ja harvemmin kun sitä enää sitten jälkitäteen mitään kuvaillaan :) Nämä nyt tosin ovatkin kuvattu juuri ennen juhlallisuuksien alkua pikavauhtia (siksi myös tämä kammottava tausta) joten tästä se lähtee ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdutit päivääni suuresti :)